…Eli kuulumisia kesän festivaalilta
Kesän loppupuolella ovat viestimet pursunneet uutisia erilaisten pörssi- ja muidenkin yhtiöiden osavuosikatsauksista. Musiikkifestivaalit harvoin julkaisevat vastaavanlaisia taloudellisia katsauksia ja toimintakertomuksia, mutta päätinpä napata kuitenkin blogille raflaavan otsikon… Ajattelin, että viimevuotiseen tapaan olisi ehkä lukijoidemme mukavaa kuulla jotain tunnelmia Hauhon musiikkijuhlien tämänkesäisestä festivaalista – joten voinee tätä jollain tasolla pitää vastaavana yleisön informoimisena.
Heinäkuussa 17. kertaa järjestetyt Hauhon musiikkijuhlat kasvoivat hieman puun takaa konserttien määrällä mitattuna suurimmiksi tähänastisista. Konsertteja oli kaikkiaan kymmenen ja niitä kuultiin neljässä eri pitäjässä. Yleisöennätystä ei välttämättä de facto rikottu ainakaan reilusti, mutta varmastikin vähintäänkin sivuttiin. Yleisömme löysi mukavasti myös Lopelle, missä tänä vuonna vierailtiin ensimmäistä kertaa. Lammin Turvantalolla taas saatiin suorastaan kantaa lisätuoleja saliin kun yleisömäärä tuplaantui viime kesästä. Tähän vaikutti varmasti myös yhteistyö paikallislehti Keski-Hämeen kanssa, jonka ansiosta saimme Seele-kvartettia ja Virtuosi di Kuhmoa kuulemaan entistä enemmän myös paikallisia musiikin ystäviä.
Pikku alennus lehden tilaajille toivottavasti laski hieman kynnystä saapua paikalle tutustumaan festivaalitunnelmaan. Ja perinteinen painetusta lehdestä leikattava kuponki taas palveli niitä, ketkä eivät välttämättä ole kotonaan sähköisten palvelujen parissa.
(Lipunmyynnin järjestäminen siten, että kaikki saisivat palvelua helposti ei muuten ole aivan helppoa nykymaailmassa. Sähköinen myynti alkaa olla tärkein kanava, mutta olisi toki hienoa pystyä tarjoamaan lippuja myös tiskin yli kaikilla konserttipaikkakunnilla. Tähän liittyen kaikki palaute ja ehdotukset otetaan ilomielin vastaan!)
Ennakkoon hämmästelimme hyvää lippujen menekkiä ja tänä vuonna kaikki Hahkialan kartanon konsertit myytiinkin loppuun. Onneksi lippuja riitti kuitenkin vielä festivaaliviikollekin – vaikka lippujen runsas kysyntä tietysti ilahduttaakin järjestäjää, on kuitenkin kurjaa jos monen konsertin kohdalla joudutaan myymään ”ei-oota” jo varhain. Optimitilanne olisi kuitenkin se, että ovelle saapuneet ”myöhäisherännäiset” saisivat viimeiset liput ja myyntiaste olisi 100%.
Suuri kiittäminen on siis yleisöämme, merkittävin osuus budjetissamme on arvokkaista tukijoistamme huolimatta kuitenkin lipputuloilla. Pyrimme silti välttämään tulevaisuudessa hintojen korottamista, vaikkakin yleinen hintataso väistämättä kohoaa. Taiteilijapalkkiomme eivät kaipaa akuutisti nostoa, saamme kyllä kiinnostavia esiintyjiä paikalle. Mutta festivaalin järjestämisessä välttämättömien palvelujen yleinen hintataso kuitenkin nousee vuosi vuodelta vääjäämättä, kuten arkielämässä omaa lompakkoa tarkastellessa saatamme välillä huomata.
Iloksemme kuitenkin viime aikoina on Hauhon musiikkijuhlia lähestynyt uusia yhteistyötahoja ja toivommekin että heidän esimerkkinsä innoittamana saamme kerättyä vielä lisää kumppaneita rakentamaan hämäläistä musiikkitapahtumaa vakaalle pohjalle, entistä kiinnostavammaksi ja silti kaikkien saavutettavaksi!
”HAUHON musiikkijuhlat” – miksi niin?
Kesällä kävi myös ilmi, että jotkut ovat kuulleet tapahtumastamme vasta nyt; kuultiin nimittäin ihmetystä festivaalin nimestä – ”Miksi Hauhon musiikkijuhlat, kun konsertteja on pitkin Hämettä eri pitäjissä?
No, festivaalihan järjestettiin viisi ensimmäistä vuotta vain ja ainoastaan Hauholla. Ensimmäisen kerran vierailtiin muualla vasta vuonna 2007 – tällöin konsertoimme Hattulan vanhassa Pyhän Ristin kirkossa. Nimenvaihtoon ei nähty tuolloin syytä, eikä varsinkaan nyt kun Hauhon musiikkijuhlat on saavuttanut mukavasti mainetta musiikinystävien keskuudessa koko Suomen alueella ja vähän ulkomaillakin.
Tässä arkistojen kätköistä ensimmäinen esitteemme vuodelta 2002 muistuttamaan menneistä:
Hattulasta puheen ollen, jonkin verran kuultiin muuten myös ihmettelyä siitä, että siellä ei tänä vuonna konserttia ollutkaan. Tämä oli kieltämättä harmillista ja johtui festivaalista riippumattomista syistä. Hattulan konsertti on ollut selvästi tärkeä osa Hauhon musiikkijuhlia, siellä on vuosien varrella nähty todella suuria yleisömääriä ja koettu ainutlaatuista festivaalitunnelmaa.
Tämän kesäinen konsertin puute sai kuitenkin uusia yksityisiä tahoja lähestymään Hauhon musiikkijuhlia – ja ilokseni voin todeta että ensi kesä näyttää Hattulan konsertin suhteen jälleen valoisalta. Hattulan kirkko on nimittäin juuri varattu Hauhon musiikkijuhlien konserttiin torstaina 4. heinäkuuta 2019
Aika ajoin korviimme kantautuu toiveita ja ideoita myös uusista konserttipaikoista. On todella mukavaa että kiinnostus koko ajan lisääntyy uusilla alueilla, mutta saattaa kuitenkin olla että tämän hetkisillä resursseilla ei tästä enää pysytä paljoa paisumaan.
Nyt kokeiltu muutamien teosten esittäminen kahteen kertaan kieltämättä toimi mainiosti ja mahdollisti useampien konserttien järjestämisen. Myös esiintyjien keskuudessa toistot miellyttivät, sillä tämän ansiosta vapautui festivaalin loppua kohden hieman aikaa omalle harjoittelulle tai vaan festivaalitunnelmasta nauttimiselle.
Alkusyksy on kuitenkin aikaa, jolloin uusia kontakteja ahkerasti etsimme ja lähestymme – ja mikäli olemassa olevien yhteistyökumppaneiden joukko saadaan vielä tästä kasvamaan, varmasti myös uusia konserttipaikkoja taas ensi kesälle voisimme liittää.
SYYSSUUNNITELMIA
Monet teistä osallistuivatkin viimekeväiseen ”kausikonserttiimme” Hahkialassa – kiitos vielä kaikille yleisössä olleille! Suunnittelemme vastaavaa viikonloppukonserttia myös syyskaudelle ja jos kalentereista vaan päiviä löytyy, varmasti taas teitä lähestymme asian tiimoilta. Parhaassa tapauksessa jälleen pienen aikataulugallupin merkeissä selvittelemme kiinnostustanne tällaiseen syyskonserttiin.
Varsinkin tällaisen yksittäisen konsertin ollessa kyseessä kehittelemme edelleen kevätkonsertista alkanutta ideaa varmistaa ensin yleisön kiinnostusta konserttiin osallistumiseen ja haarukoida myös parasta ajankohtaa.
Perinteinen tapahan olisi vetää hatusta ajankohta ja alkaa sitten suurella (ja kalliilla) tiedotuskampanjalla houkuttelemaan yleisöä paikalla. Tämä kantayleisöllemme ja muille musiikkijuhlien ystäville suunnattu malli mahdollistaa toivoaksemme konsertin järjestämisen minimaalisen pienillä kuluilla ja varsinkin siten, että pääosa esim. lipputuloista voidaan käyttää nimenomaan ohjelmasisältöön.
Henkilökohtaisella tasolla syksy näyttää varsin kiinnostavalta, vierailukonserttien ja levytysviikon jälkeen pyörähtääkin juuri nyt varsinainen RSO:n syyskausi käyntiin. Tosin livahdan muille lavoille n. kuukaudeksi heti ensimmäisen konsertin jälkeen – luvassa on mm. konsertteja Virtuosi di Kuhmon ja Avanti-kvartetin kanssa ja Hämeessäkin tulee vierailtua mm. ”Samae Koskisen jousikvartetti” -produktion kanssa.
Mukavaa ja musiikintäyteistä syksyä toivottaen,
Mikko