Hauhon musiikkijuhlien konsertissa torstaina 4.7. kuullaan englantilaisen Frank Bridgen (1879-1941) sekstetto jousille. Esiintymässä on tuttuun tapaan Virtuosi di Kuhmo, jonka joukoissa kirjoittajakin esiintyy.
Tätä kiinnostavaa teosta en ole koskaan ennen soittanut – tunnen sen kyllä usean kuuntelukerran jälkeen kohtuullisen hyvin.
(Eipä sitä aivan sokkona uskalla konsertteja suunnitella…)
Koska edessä on uuden teoksen opettelu sekä minulle että muille yhtyeen jäsenille, tuli mieleen kirjoittaa pieni juttu tästä aiheesta.
Yleisö kuitenkin näkee yleensä vain esitystilanteen, eivätkä – sinänsä erittäin mukavat – orkestereiden julkiset kenraaliharjoituksetkaan tuo varsinaista opiskelu- ja harjoitusprosessia kokonaisuudessaan esiin.
Vanhasta tottumuksesta kuvittelisin siis, että homma menee kutakuinkin seuraavasti:
(voin päivittää tämän tekstin sitten festivaaliviikolla ja kertoa menikö sinne päinkään…)
Teokseen tutustuminen ja stemman omaksuminen
Itse olen sitä mieltä, että tehokkainta on saada teoksesta jonkinlainen yleiskuva ennen kuin omaa stemmaansa (eli osuuttaan) alkaa varsinaisesti harjoittelemaan. Puristit (ja lahjakkaammat) tietenkin keskittyisivät vain lukemaan partituuria ja muodostaisivat samalla soivan kuvan päässään. Myönnän kyllä, että pelkkää sellostemmaa olen oppinut lukemaan niin hyvin, että pystyn sen kuulemaan melko hyvin korvissani pelkällä lukemisella. Kuitenkin kuudenkin stemman päällekkäinen solfaaminen on niin haastavaa, että se ei reaaliajassa aivan luonnistu.
Tämä kuulokuvan muodostuminen auttaa monessa asiassa. Varsinkaan, jos ei soita itse melodiaa, on tärkeää tietää kulloinkin oma funktionsa ja roolinsa kokonaisuudessa. Samoin on eduksi saada kuva teoksen rakenteesta. Koska perinteisesti klassisella musiikilla on melko selkeät muodot, nopeuttaa oppimista jos ei tarvitse päntätä asioita ääni kerrallaan. Monesti esimerkiksi jokin pitkä taite saattaa esiintyä sellaisenaan vain toiseen sävellajiin moduloituna.
Onneksi nykyaikana ei ole homma eikä mikään löytää teoksesta levytys Spotifystä tai konserttiesitys Youtubesta . Usein yhdistänkin kaksi tapaa, kuuntelen teosta partituurin kanssa – jolloin melko nopeasti alkaa saamaan kappaleesta hyvän peruskuvan. Joskus kiireessä voi toki kuunnella autossa tai kaupungilla kävellessään, mutta itselleni on kyllä paljon etua nuottikuvan näkemisestä.
Tässä kohdassa saatan jo tehdä omaan stemmaan pieniä merkintöjä, niin sanottuja ”cue”-merkkejä. Nämä helpottavat elämää harjoituksissa kun ei tarvitse muistaa ulkoa miten jokin toinen stemma menikään – esimerkiksi paikoissa missä rytmi on hankalasti hahmotettavissa tai soitetaan esimerkiksi hyvin pitkiä aika-arvoja.
Tässä painettu ”cue”, eli pikkunuotit pitkän tauon jälkeen.
Jos kyseessä on uusi teos – tai harvinaisuus mistä ei ole saatavissa tallennetta, pitää vaan yrittää parhaansa mukaan lukea partituuria ja saada sieltä irti niin paljon kun mahdollista. (Muistatteko muuten Egon Kornauthin seksteton kesältä 2017 ? Tästä sata vuotta vanhasta teoksesta ei muuten ole mitään ”soivaa” materiaalia löydettävissä kohtuullisella vaivalla. Ennen ohjelmistoon ottamista pitikin melko lailla tutustua teokseen ja mm. päällisin puolin käydä se läpi mielessään kellon kanssa keston selvittämiseksi.)
Jos aikaa tai pahimmassa tapauksessa partituuria ei meinaa löytyä, saatan myös aloittaa työstämisen omasta stemmasta. Hyvin rauhassa sitä kautta kuvaa muodostaen ja kuunnellen.
Kohti ensimmäisiä harjoituksia
Ennen ensimmäistä harjoitusta pitäisi olla oma osuus sellaisessa kunnossa, että sen saa kohtuullisesti menemään oikeissa tempoissa ja myös kokonaiskuva teoksesta. Pyrkimys olisi soittaa kappale läpi. Usein saadaankin teos mutkattomasti alusta loppuun, ehkä pienillä välipysähdyksillä. Jos taas kyseessä on todella vaikea teos, pitää lähteä etenemään taite kerrallaan, usein hitaammissa tempoissa.
Ensimmäisessä harjoituksessa puolen tunnin teosta varten voi olla varattuna suurin piirtein pari tuntia aikaa. Usein ollaan toimittu niin, että teos kahlataan ensin läpi ja harjoitellaan siitä vaikkapa kaksi osaa neljästä.
Harjoituksia uutta teosta varten voisi olla optimitilanteessa esimerkiksi kolme + kenraaliharjoitus. Tähän ei kuitenkaan aina taivuta aikataulujen takia. Niin ikään parhaassa tapauksessa kaikki harjoitukset eivät ole juuri konserttia edeltävinä päivinä, vaan kaikille uusi teos pystyttäisiin lukemaan rauhassa läpi hiukan ennen varsinaisen periodin alkua. Tällöin aikaa jää työskennellä itsekseen ensimmäisen harjoituksen jälkeen, varsinkin jos kyseessä on kantaesitys tai muuten hyvin outo teos.
Konsertti lähestyy
Toisessa harjoituksessa sitten harjoitellaan ne osat, mitkä jäivät vähemmälle ensimmäisessä harjoituksessa. Mukavaa on myös, jos ehditään soittaa vielä koko teos läpi, jotta kokonaiskuva alkaa hahmottua ja nähdään mitkä kohdat vaativat vielä työtä.
Usein oma työ kuitenkin jatkuu myös harjoitusten välillä. Yhdessä soitettaessa huomaa asioita, mitkä haluaakin toteuttaa hiukan toisin, saatetaan vaihtaa yhteistuumin jousituksia jne. Myös partituuria on mukava vilkuilla, kun teosta alkaa omaksumaan ja se soi jo päässä vaivattomammin partituuria lukiessa
Tässä 2.altto ja 2.sello yhdessä – hyvä tietää!
Täydellisessä tilanteessa harjoitusaikaa on riittämiin. Silloin voidaan ottaa rennosti ja paneutua pienempiinkin yksityiskohtiin ilman kellon aiheuttamaa painetta. Kolmannessa harjoituksessa voitaisiin siis soittaa teos läpi ja edelleen tarkistella tarvittavia yksityiskohtia. Tässä onnellisessa tilanteessa myös kenraaliharjoituksesta tulee usein leppoisampi. Siellä voidaan keskittyä enemmän tottumaan konserttipaikan akustiikkaan, eikä varsinaista harjoittelua ole ohjelmassa. Usein soitetaan teos kevyesti läpi, hiukan hypätään kertauksia tai helpompia paikkoja voimien säästämiseksi. Kaiken kaikkiaan lähinnä varmistellaan jo opittua.
Toki realiteetit ovat joskus toisenlaisia ja joka ikinen harjoitusminuutti käytetään hyödyksi, jotta saadaan teos pysymään liitoksissaan. Muistanpa kuulleeni erään nimekkään uusmaalaisen festivaalin alkuajoista: Yleisö odotti kirkon ulkopuolella, kun orkesteri vielä konsertin alkamisajan jälkeenkin kuumeisesti työsti esitettävää teosta…
Hauhon musiikkijuhlilla olemme alusta asti pyrkineet välttämään tällaisia tilanteita, emmekä kyllä toisaalta ole tulleet luoneeksi infernaalisen vaikeiden teosten ja minimaalisten harjoitusmäärien aikaansaamia sankaritarinoitakaan… Luotamme kuitenkin siihen, että esiintyjien hyvinvointi välittyy konsertissa myös yleisölle. Kyseessähän on kuitenkin keskikesä, joten pyritään ainoastaan nauttimaan musiikista.
Toivottavasti pääset Hattulaan mukaan kuulemaan, millainen esitys Bridgen jousisekstetosta rakentuu!
Teoksen esittävät Elina Vähälä, Eriikka Maalismaa, Riitta-Liisa Ristiluoma, Olli Kilpiö, Jussi Vähälä sekä kirjoittaja.
Konsertissa kuullaan myös Ludwig van Beethovenin 6. sinfonian sekstettosovitus – tässä teoksessa ykkösviulistina myös Emma Vähälä.
Tervetuloa!
-Mikko
Kirjoittaja soittaa ammatikseen selloa ja harrastaa musiikkijuhlien järjestämistä.
Mikäli joku asia jäi askarruttamaan, kirjoita kysymyksesi vaikka kommenttipalstalle niin vastaamme mielellämme!
