Focal Celestee kokemuksia

Kuunnellaanpa musiikkia

Pepe Willberg rikkoo Hauhon musiikkijuhlien ennakkomyyntiennätyksiä
25.8.2021

Minkälaisia eroja muusikon korva kuulokkeista löytää?

Näin ammattimuusikkona tulee suoraan sanoen melko harvoin kuunneltua musiikkia puhtaasti nautiskelumielessä.

Kuten jossain some-postauksissa tai blogeissa olen maininnutkin, streamatut live-konsertit (BBC Proms etunenässä) ovat kuuluneet ohjelmaani jo ennen viime aikojen etäkonserttejakin, joko pelkkänä audiona tai tv:n kautta koettuna.

Kuulokkeetkin ovat kyllä korvilla suhteellisen usein; julkisessa liikenteessä ja kävellessä kuuntelen podcasteja ja kotona opiskelumielessä säännöllisesti tulevaa ohjelmistoa, varsinkin kun oudompia teoksia on odottamassa orkesterin työlistalla. Joskus saatan kuitenkin ilta-aikaan fiilistellä lähinnä kevyempää musiikkia jos kierrokset eivät muuten meinaa laskea tai internetin lukeminen kiristää hermoja. Ja (silloin aikanaan) kiertueilla olen tappanut matkustusaikaa uusiin artisteihin tutustumalla.

Itse omistan kolmet kuulokkeet: Yhdet suhteellisen laadukkaat normaalikokoiset kuulokkeet (Ultrasone), niin ikään keskitasoa paremmat langalliset nappikuulokkeet (Final) sekä yhdet langattomat ja huokemmat ”urheilukuulokkeet” (JBL). Kaikille on käyttötarpeensa ja- paikkansa. Kotona tai erityisen pitkillä kiertueilla korvilla ovat nuo varsinaiset hifikuulokkeet, napit lyhyemmillä matkoilla tai mökkireissulla ja bluetooth-kuulokkeet sitten podcast-käytössä ulkotakin taskussa. Halvimmat näistä ovat uusimmat (noin vuoden ikäiset) kalleimmat taas vanhimmat (noin 15 vuotta)

Idea tämän jutun kirjoittamiseen syntyi yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme Kruunuradion kanssa. Olen yhteistyövuosiemme aikana ihaillut heidän filosofiaansa tuoda tapahtumamme yhteydessä esiin laitteita nimenomaan musiikinystäville. Eli yksinkertaisia tapoja parantaa kuunteluelämystä, ihmisille joita kiinnostaa sisältö, eivätkä niinkään laitteet ja niiden tekniset speksit itsessään.

Itsekin päädyin hieman tämän taannoisen jutun kirjoittamisen jälkeen hankkimaan kesämökin hifilaiteeksi Naim MuSo Qb:n. Ja jälleen kohta se siirtyy vuorostaan joulunviettopaikkaan tunnelmaa luomaan.

Hi-res -audiota rihkamakuulokkeista.

Yksi nykyajan paradokseista on se, että musiikkia on saatavana helpommin ja ehkä laadukkaampana kuin koskaan – suoratoistopalvelut tarjoavat erittäin korkeaa – jopa cd-tasoista ääntä ja nettiradioiden tai Yle Areenan kautta saa myös konsertit todella laadukkaina kuunneltavakseen. Kuitenkin varsin moni kuuntelee musiikkinsa heppoisista bluetooth-kaiuttimista tai puhelimen kylkiäisinä tulleista kuulokkeista.

Ennen vanhaan muuten eivät olleet asiat aina huonommin – kuunnelkaapa joskus vaikka 1950-1960 luvun radioita. Usein erittäin miellyttävä-äänisiä, tyylikkäitä ja myös kestäviä ja siten ekologisia laitteita. Tosin hinnatkin ovat olleet helposti kuukausipalkan luokkaa tuolloin.

Niin, siis kuulokkeet. Koska tämä ”henkilökohtainen kuuntelu” on nykyisin niin yleinen kuuntelun muoto, halusin vähän paneutua erityyppisten vaihtoehtojen eroihin täysin epäteknisesti, vain omiin korviin luottaen.

Taloudesta jo löytyvien kuulokkeiden rinnalle sain Kruunuradiosta kokeiltavakseni highend -luokan
Focal Celestee -kuulokkeet.

Eroja etsimään

Aloitin projektin valitsemalla Spotifystä tuoreen viiden tähden HS-arvion saaneen Thomas Larcher -albumin (RSO/Lintu) ja lähdin huokemammasta laitteistosta liikkeelle.

Muutaman kympin Gigantti-kuulokkeilla sai toki kuvaa soivasta musiikista, mutta ero oli kyllä huimaava siirryttäessä hiljalleen parempiin kuulokkeisiin. Laadukkaammilla napeillakin pystyi jo nauttimaankin musiikista, mutta varsinaiset korvat peittävät sankakuulokkeet muuttavat äänimaiseman kyllä merkittävästi miellyttävämmäksi. Tilan tuntua ja sointivärejä alkaa löytymään aivan eri tavalla.

Kun sain lopulta nuo itselleni uudet Celesteet korville, lähes konserttikokemukseen verrattava kokonaissointi sulki alusta lähtien ihanasti syleilyynsä. Tässä kieltämättä auttoi myös erittäin mukavasti istuva rakenne, joka sulki ulkomaailman etäälle olematta kuitenkaan ahdistavan kiristävä.

Kiinnostavasti alkoi myös äänityksestä paljastua hieman yllättäviäkin tuotantovaiheessa säädettyjä balanssidetaljeja. Celesta tai kellopeli kilahtikin hieman eri lailla esille, verrattuna siihen mihin sen itse konserttisalissa muistaisi asettuneen. Jännä seikka on muuten myös se, että laatukuulokkeilla alkoi erottamaan varsinkin vanhemmista levytyksistä eri ottojen leikkauskohtia, kun kaiku, tulkinnan intensiteetti tms. hieman yhtäkkiä muuttui.

Tuottamisesta puheenollen, olen muuten sitä mieltä, että kymmenillä tukimikrofoneilla taltioitu ja tukevasti jälkituotettu nykyaikainen äänite luo joillekin ihmisille epärealistisia odotuksia konserttisalien akustiikkoihin liittyen. Miksaamalla ja tiettyjä detaljeja esiin tasoja nostamalla saa ihanasti soivaa tulosta, mutta väitän että joskus levyillä kuultavaa sointia tuskinpa missään konserttisalissa kokisi. Konserttisaleissa ja live-esityksissä on onneksi taas omat – mielestäni verrattomat – puolensa.

Muistan tämän tuottamalla tehtyyn balanssiin liittyvän ihmetyksen jo vuosien takaa:
Levyllä kuulosti huikealta kun kymmenen wieniläissellistiä hehkutti tenorin kanssa samaa hienoa voimakkaaseen dynamiikkaan kirjoitettua (muistaakseni Verdin) teemaa sydämensä kyllyydestä, muun orkesterin pauhatessa mukana. Levyllä vierestä mikitetty laulaja kuului vaivatta, mutta reaalimaailmassa taas piti oopperamontussakin hissutella todella varovasti jotta sankarista olisi kuulunut edes jonkin verran. Väistämättä lopputulos on eri kuuloinen.

Tässä vaiheessa kuuntelutestiä vaihdoin myös lähteen Spotifystä CD-levyihin. Kun kerrankin ehti keskittymään tällaiseen testaamiseen, halusin myös vähän vertailla ohjelmalähteen merkitystä toiston laatuun. Huokeammilla kuulokkeilla eroa ei käytännössä havainnut, mutta laadukkaammilla hifikuulokkeilla kyllä huomasin selvän eron Spotifyn korkeimman laadun ja cd-levyn välillä. En sano että kylmiltään välttämättä osaisin sanoa kummasta oli kyse, mutta peräjälkeen vertaillessa CD toi ääneen hieman lisää tilan tuntua ja muutenkin luonnollisuutta.

Näissä toistoasetuksissa on muuten huikea ero. Ymmärrettävästi esim. Spotify tarjoaa mahdollisuuden ekonomiseen datankulutukseen esim. maissa joissa mobiilidataliikenne on paljon Suomea kalliimpaa. Mutta kotikuuntelua varten kannattaa käydä tarkistamassa asetuksista ainakin wifi-striimauksen äänenlaatu ”erittäin hyvä”-asentoon. Matalimman laatutason luulen useimpien meistä tunnistavan, äänen muuttuessa ajoittain hieman luonnottoman kuuloiseksi. Hieman niin kuin tutuksi viime aikoina tulleissa etäkokouksissa kaistan loppuessa kesken ja resoluution automaattisesti laskiessa.

Kuulokevahvistimella uutta eloa omiin kuulokkeisiin

Kruunuradiosta sain kokeiltavaksi myös itselleni uuden tuotetuttavuuden – kuulokkeiden ja puhelimen tai tabletin väliin liitettävän Violectric Chronos -kuulokevahvistimen.

Tiesin että tällaisia erillisiä vahvistimia on käytetty juurikin raskaan sarjan hifikuulokkeiden kanssa, mutta tuollainen vähän suklaakonvehtia suurempi siro palikka oli täysin uusi tuttavuus.

Perusidea on se, että varsinkin kun esim. Apple on luopunut perinteisistä miniplugi-kuulokeliitännöistä, on langallisten kuulokkeiden käyttö esim. kännykän kanssa hankaloitunut. Tämä Chronos-esivahvistin ratkaisee yhteensopivuusongelman – mukana tulee kolme erilaista usb/lightning-kaapelia millä laitteen kuin laitteen saa latausliittimestä kiinni palikkaan.

Violectric Chronos tablettiin kytkettynä

Välikaapelit ovat erittäin laadukkaan oloisia verrattuna normaaleihin laturijohtoihin ja arvostan myös sitä, että sekavan adapteripussillisen sijaan on selkeästi kolme erillistä n. kymmenen sentin mittaista tukevaa minikaapelia.

Yllättäen juuri tämä esivahvistin tekikin kuuloketestaamisesta vielä entistä kiinnostavampaa ja monipuolisempaa. Helpomman yhteenliittämisen lisäksi siro palanen toimii nimittäin myös ns. d/a-muuntimena, eli toimittaa kuulokkeille puhelinta voimakkaamman ja laadukkaammankin audiosignaalin. ( jokainen voi itse arvioida montako euroa mahtaa kiinalainen puhelinvalmistaja panostaa kuulokeliitännän laatuun peruspuhelimessa…)

Arvelin jo ennakkoon että kookkaampien Celestee-kuulokkeiden kanssa tämä vahvistin onkin varmasti olennaisesti toistoa parantava osa. Se mikä teki kuitenkin asiasta mielenkiintoisempaa, oli huomata miten paljon omienkin kuulokkeiden ääni parani tätä lisäpalikkaa käyttäessä. Eihän tuo toki taikoja tee, mutta tuntui että kaikki johdolliset kuulokkeet, eritoten suuremmat sangalliset saivat paljon etua pienestä lisätehosta ja laadukkaammista komponenteista. Mutta jopa omien laadukkaampien nappikuulokkeidenkin bassotoisto hieman tukevoitui, ilman äänenvoimakkuuden liiallista nousua.

Henkilökohtaiset kokemukset Focal Celestee -kuulokkeista

Kuten hinta toki antaa jo hieman olettaakin, kokonaisvaltainen laatu huokuu näistä kuulokkeista.

Näppärä mutta silti tukeva laukku suojaa kuulokkeet hyvin mukaan otettaessa. Suojaan mahtuvat hyvin myös irrotettava liitäntäkaapeli ja liittimet. Nämä kuulokkeiden usein mekaanisesti heikot lenkit erottuvat myös tusinatuotteista, kaapelit ovat paksuja mutta joustavia ja plugien liitokset tuntuvat erittäin tukevilta.

Kuulokekaapeli itsessään on optimoitu ilmeisesti juurikin liikkuvaan käyttöön, joten kompaktista pituudesta liikkeellä ollessa saatava hyöty tuo pientä epämukavuutta kotistereoiden kautta kuunnellessa jos nojatuoli ei ole aivan stereoiden vieressä. Toisaalta, kaapeli on liittimin varustettu myös kuulokkeiden päästä, joten pidemmän kaapelin saa varmaankin halutessaan vaihdettua.

Tätä voisi ehkä Focalilta oletuksena toivoa, puolison huokeammissa Focal Spirit Professional -kuulokkeissa mukana oli aikanaan nimittäin kaksi eripituista ja -tyyppistä kaapelia valmiina mukana.

Muistan kerran aikaisemminkin testailleeni laatukuulokkeita ja yllättyneeni silloin niiden erilaisesti soinnista. Oli melkein mahdotonta rankata toisia paremmaksi, kyse oli lähinnä sointiväristä ja ehkä enemmänkin kuunneltavan musiikin tyylistä. Tämä on toisaalta ymmärrettävää – vaikka ääniaalloista on kyse, tulevat varmasti erilaiset ominaisuudet esiin kuunneltaessa vaikkapa hentoa Arvo Pärtiä, täysin digitaalisesti tuotettua elektronista musiikkia tai raskasta metallimusiikkia.

Itse koin tietyissä teoksissa / yhtyeissä bassotoiston jopa hieman liiankin muhevana. Esimerkiksi Stephen Houghin ja RSO:n tai Freiburgin barokkiorkesterin Beethovenin konsertoissa olisi pianon alarekisteri saanut olla omaan makuuni hieman solakampikin. Toisaalta taas sama ominaisuus oli suorastaan kutkuttava esimerkiksi Vulfpeck-yhtyeen hyväntuulista funkia tai vaikkapa
RSO:n Lutoslawskin sinfonioita kuunnellessa.

Jos kuulokehankinta on mielessä, kannattaa siis mielestäni hieman kartoittaa omaa käyttötarkoitusta ja pyrkiä sitten kuuntelemaan oman maun mukaista musiikkia erilaisilla kuulokkeilla.

Hyvin palvelevissa asiantuntijaliikkeissä se onneksi onnistuu.

Kirjoittaja on sellisti, joka harrastaa musiikkijuhlien järjestämistä

Comments are closed.

Kirjaudu

Salasana unohtunut?