Tiedote: Hauhon musiikkijuhlat alkavat
5.7.2023

20.3.2024

Hauhon musiikkijuhlien ohjelma julkaistu

Hauhon musiikkijuhlat ilahduttavat jälleen Kanta-Hämeen musiikinystäviä heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Tapahtuma ei ole kertaakaan 23-vuotisen historiansa aikana näyttäytynyt edellisen vuoden kopiona, aina tapahtuu pientä evoluutiota ja käytettävissä olevien elementtien uudelleen asettelua. Niinpä myös tänä vuonna festivaali näyttää omanlaiseltaan.

Kesällä 2024 Hämeenlinnan ainutlaatuinen Raatihuone tuo arvokkaan lisän konserttipaikkojen joukkoon. Ensimmäistä kertaa vieraillaan myös Jean Sibeliuksen syntymäkodissa ja Hauhotalollekin palataan käytännössä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003.  Uusissa konserttipaikoissa esittäytyvät nuoret kyvyt, viulisti Albert Sahlström – Hauhon musiikkijuhlien ”Nuori Taiteilija 2024” sekä ISBU-pianotrio seuranaan viulisti Lina Leikola ja Katrīna Anna Pelnēna.

Vilkkaan kesäpitäjän ytimeen, Hauhotalolle taas tuo urbaania tunnelmaa huippusuosituista Kallion klubi-illoistaan tunnettu Django Collective Helsinki. Esikuvana DCH:lla ovat ranskalaisen swingin mestarit Django Reinhardt ja Stéphane Grappelli. Hauhotalolla kuullaan myös yhtyeen omaa tuotantoa.

Hauhon kirkossa kuullaan perjantaina 5.7. Jean Sibeliuksen ja Franz Schubertin viimeiseksi jääneitä lauluja. Ohjelman ”Last Songs”-levylleen taltioineet baritoni Aarne Pelkonen ja pianisti Juho Alakärppä ovat keränneet ylistäviä arvioita tästä kokonaisuudesta.

Vuonna 2024 haluamme korostaa alkuperäisen henkisen kotimme Hauhon merkitystä festivaalille. Hauhon kirkon ja Hauhotalon konserttien lisäksi jatkamme myös viime kesänä alkaneita vapaamuotoisia iltapäivätilaisuuksia. Hahkialan Uiskolassa ja Mikonheikin historiallisessa talossa Hauhon vanhalla raitilla esittäytyy vuorollaan joku muusikkovieraistamme. Keskustelua on vauhdittamassa myös vuorollaan toinen festivaalin perustajista – toki musiikkiakaan ei unohdeta.

Toki myös tietyt perinteet kuuluvat Hauhon musiikkijuhlien festivaaliviikkoon. Hattulan kirkossa kuullaan tänäkin kesänä vuodesta toiseen suurimmat yleisöt keräävää festivaalin residenssiyhtye Virtuosi di Kuhmoa. VDK:n riveissä myös festivaalin perustaneet Olli Kilpiö ja Mikko Ivars nousevat itse lavalle.

Kesän ohjelmistossa kuullaan edellä mainittujen Jean Sibeliuksen ja Franz Schubertin laulusarjojen lisäksi  mm. kaksi Antonín Dvořákin kvintettoa sekä Kaija Saariahon, Lotta Wennäkosken ja Sally Beamishin teoksia.

Ennen heinäkuun festivaalia kuullaan myös yksi Hauhon musiikkijuhlien suunnittelema konsertti Hämeenlinnan Verkatehtaalla 24.4. kun kitaralegenda Marzi Nyman esittäytyy myös säveltäjänä, pianistina, sovittajana ja laulajana.

Hauhon musiikkijuhlien kesäkausi starttaa uuden Hämeen kirjastoihin suuntautuvan workshop-kiertueen muodossa pian koulujen loppumisen jälkeen. Tämä kirjastokiertue on vasta perustetun Hauhon musiikkijuhlien Kulttuurikerhon ensimmäinen projekti. Tämän uuden yhteisön tarkoituksena on elävöittää hämäläistä ja suomalaista kulttuurielämää yksityishenkilöiltä saatavan tuen mahdollistamana. Kulttuurikerhon toiminnasta saatavia oppeja pyritään myös jalostamaan ja tarjoamaan muidenkin maamme yleishyödyllisten yhteisöjen käyttöön toiminnan kehittämiseksi aikana jolloin yhteiskunnan myöntämä rahoitus on laskusuunnassa.

Lippuja Hauhon musiikkijuhlien konsertteihin myy Ticketmaster.

Lisätietoa: www.hauhofestival.fi

Mikko Ivars
mikko.ivars@hauhofestival.fi
040-5120140

Olli Kilpiö
040-5100106
olli.kilpio@hauhofestival.fi

Kuvia median käyttöön:
www.hauhofestival.fi/press

 

Comments are closed.