LIEBESBOTSCHAFT
Ludwig Rellstab
LEMMENVIESTI
Käännös Aarne Toivonen
Soliseva puro, hopeinen ja kirkas,
rakkaani luokseko kiiruhdat iloisena?
Oi uskottu virta, ole lähettini
ja vie täältä kaukaa viestini.
Hänen kukkasensa tarhassa varjellut,
jotka hän niin kernaasti painaa
povelleen,
ja ruusut purppuranhohtoiset,
puro, virkistä vilvoittavalla virrallasi.
Kun hän rannalla istuu unelmiin
vajonneena
ja minua muistellen painaa päänsä,
tuota suloista lohduta iloisella
katseellasi:
pian rakastettu palaa takaisin!
Kun aurinko laskee punaisena hehkuen,
tuudita rakkaani silloin uneen.
Solinallasi vaivuta hänet vilpeään uneen
ja kuiski hänelle rakkauden unia.
***
KRIEGERS AHNUNG
Ludwig Rellstab
SOTURIN AAVISTUS
Käännös Aarre Toivonen
Makaa syvässä unessa ympärilläni
aseveljien joukko.
Sydämeni on levoton ja raskas
ja kaipauksesta hehkuva.
Miten usein olenkaan ihanasti
unelmoinut
hänen lämpimällä povellaan!
Miten houkuttavalta näyttikään lieden
hehku,
kun hän lepäsi käsivarsillani.
Täällä missä liekkien synkeässä kajossa
vain aseet välkkyy,
täällä on rintani aivan yksin,
ja kaipauksen kyyneleet vuotaa.
Sydän, kunpa et jäisi vaille lohtua!
Vielä on jäljellä monta taistelua.
Vaan kohta lepään ja nukun raskaasti:
rakkaimpani – hyvää yötä!
***
FRÜHLINGSSEHNSUCHT
Ludwig Rellstab
KEVÄTKAIPUUTA
Käännös Aarre Toivonen
Lempeinä puhkutte kuiskivat tuulet,
te kukkien tuoksua kantavat!
Miten hengitte minua onnekkaasti
tervehtien!
Mitä teittekään sykkivälle sydämelle:
se teitä seurata tahtoisi tuulien teitä!
Minne?
Puro niin iloisena tyrskien rientää,
hopeisena hohtaen laaksoa kohti.
Te vikkelät aallot, sinne kiirehdätte!
Ja niityt ja taivas sen peilissä
kuvastuvat.
Miksi kutsutte, kiehdotte kaipaavaa
mieltä
mukaanne?
Tuot toivoa, onnea ihanaa,
sinä tervehtivän auringon leikkisä kilo.
Miten vilvoittaakaan autuaana väikkyvä
kuvasi!
Niin lempeänä se hymyilee siniseltä
taivaalta
ja ovat silmäni täynnä kyyneliä.
Miksi?
Vihreinä siintävät metsät ja pahdat,
ja kukkien lumi hohtaa säihkyen.
Koko luonto kirmaa neitseelliseen
valoon,
kasvaa oras ja silmut aukeaa:
mikä puuttui vielä, sen löysivät jo.
Entä sinä?
Levotonta kaipausta! Sinä toivova
sydän,
aina vain kyynelissä, murheen, tuskan
kourissa?
Tunnen vaistojen heräävän sisälläni!
Kuka viimein laannuttaisi riepovan
kaipuun?
Vain sinä avaat kevään rinnassani,
sinä vain!
***
STÄNDCHEN
Ludwig Rellstab
SERENADI
Käännös Aarre Toivonen
Luoksesi liitävät yössä hiljaa
minun lauluni.
Tänne hiljaiselle niitylle, rakas,
tule luokseni.
Kuutamossa hoikat latvat
kahisee ja suhisee.
Älä pelkää petosta väijyvää,
rakas, ollenkaan.
Kuuletko satakielten laulun?
Ne sinua pyytävät,
suloisella valituksellaan
anovat vuokseni.
Ne tietävät rinnan kaipuun,
tuntevat lemmentuskan,
ne jokaista herkkää sydäntä
liikuttavat äänensä hopealla.
Myös sykähtäköön sinun rinnassasi:
rakas, kuule minua.
Vavisten odotan sinua:
tule, tee minut onnelliseksi.
***
AUFENTHALT
Ludwig Rellstab
MAJANI
Käännös Aarre Toivonen
Kohiseva virta, pauhaava metsä,
uljaat kalliot siinäpä majani.
Niin kuin aalto aaltoa seuraa,
minun kyyneleeni vierivät yhä
uudelleen.
Korkealla huipuilla tulvehtien sataa,
ja äänettömästi hakkaa sydämeni.
Ja kuin kallion ikivanha malmi
niin ikuisesti pysyy tuskani.
***
IN DER FERNE
Ludwig Rellstab
KAUKANA
Käännös Aarne Pelkonen
Voi pakenevaa,
maailman teitä matkaavaa! –
vieraita maita tutkivaa,
kotiseutunsa unohtavaa,
synnyinkotiaan vihaavaa,
ystävänsä hylkäävää:
hänen matkoillaan
ei siunaus ole myötä!
Kaipaava sydän,
kyynelehtivä silmä,
loppumaton kaipaus,
kotiinpäin tähyilevä!
Kuohuva rinta,
vaipuva valitus,
tuikkiva iltatähti,
toivottomana sammuva!
Kuiskailevat tuulet,
pehmeän väreilevät aallot,
kiiruhtava aurinko,
vain hetkisen viipyvä:
Hänelle, joka niin tuskaisesti
uskollisen sydämeni särki,
kertokaa terveisiä pakenevalta,
Maailman teitä matkaavalta!
***
ABSCHIELD
Ludwig Rellstab
HYVÄSTI!
Käännös Aarre Toivonen
Hyvästi, iloinen, riemujen kaupunki,
adjö!
Jo ratsuni kuopii iloisin kavioin,
ja jätän viimeisen hyvästelevän
tervehdykseni.
Etpä nähnyt minua koskaan
murheissani,
eikä niin käy nytkään!
Hei vaan, adjö!
Hyvästi, metsät ja vehreät tarhat, adjö!
Nyt ratsastan hopeisen virran rantaa
ja kauaksi kaikuu jäähyväislauluni.
Ettepä koskaan kuulleet minulta
surullista laulua,
ettekä sellaista kuule lähtiessänikään.
Hei vaan, adjö!
Hyvästi, te iloiset tyttöset, adjö!
Miksi kukkien tuoksun ympäröimistä
taloistanne
te katsotte houkutus, veitikka
silmissänne?
Niin kuin aina, tervehdin kaikkia,
mutta enää en käännä ratsuani takaisin.
Hei vaan, adjö!
Hyvästi, rakas aurinko, sinä levolle
painut, adjö!
Nyt loistaa vain tuikkivien tähtien kulta.
Miten teille taivaan tähtösille olenkaan
kallis,
kun kuljemme ympäri maailmaa tuolla
ja täällä
ja aina vain annatte uskollista
johdatusta.
Hei vaan, adjö!
Hyvästi, sinä kirkkaana hohtava ikkuna,
adjö!
Sinä loistat niin kirkkaan luottavaisena
ja ystävällisesti kutsut meitä mökkiin.
Niin usein sinun ohitsesi ratsain kuljin,
mutta tänäänkö vihonviimeisen kerran?
Hei vaan, adjö!
Hyvästi, te tähdet, te pilviin peittykää,
adjö! .
Pienen ikkunan himmeästi kajastava
valo
ei korvaa teidän valoanne.
En voi täällä viipyä, vaan täältä on
mentävä,
ja te olette matkallani uskollisina!
Hyvästi, tähdet, te pilviin peittykää, adjö!
***
NORDEN
Johan Ludvig Runeberg
POHJOLA
Käännös Teivas Oksala
Lehtiä putoo,
jäätyvät järvet. –
Joutsenet, surren
soutakaa siivin
auringon maille,
puutetta nähkää,
kaivaten tänne;
siellä te uikaa,
kaihoten meille.
Palmujen alta
silmä on teitä
katsova, lausuin:
”Joutsenet, kuinka
suuri on tenho
pohjolan yllä?
Ken etelästä
kaipaa, sen kaipuu
taivasta tapaa.”
***
HENNES BUDSKAP
Johan Ludvig Runeberg
TYTÖN VIESTI
Käännös Teivas Oksala
Tule, pohjatuuli
kolkko! Milloin tulet,
tytöltä tuot viestin.
Henkäyksenä tuot
hältä huokauksen,
tuulispäänä kannat
valituksen hältä,
myrskyn puuskana tuot
tytön tuskan julki:
”Minä valapatto,
minä yksinjäänyt!
Vanhan syleilystä,
kylmän suudelmista
ken taas veisi minut
rakkaan pojan luokse,
ensi lemmen aikaan!”
***
MORGONEN
Johan Ludvig Runeberg
AAMU
Käännös Jutta Holmberg
Aurinko on jo pirskottanut joitain
purppurasäteitään itäiselle taivaalle,
ja pusikoissa lehdet ja nuput
ovat saaneet aamukasteensa.
Metsän kaikki linnut lentelevät
riemuiten latvasta toiseen.
Tuhat iloääntä lakkaavat kuulumasta,
tuhat uutta virittää uudestaan.
Ulappa kihartaa, aalto juovittaa,
lehtoa liikuttavat tuulenhenkäykset.
Elämä ja kukkien tuoksu sekoittuu
kaikkien hengityksessä.
Enkeli kaukaa korkeuksista,
jokaisen olennon lempeä ystävä,
aamunsarastus, onko pilvinen silmäsi
jo kohdannut valoisan näkemisen?
Hälvennyt on ahdistuksen sumu.
Ajatuksen synkkä pilvi unohtunut.
Päivä lapsuudenhetkinä
rakastaa vain lapsuuden tunteita.
Kukaan ei kärsi, kukaan ei kaipaa.
Kaikki on iloa, vapautta ja toivoa.
Jokaisen luonnon aamun kanssa
nousee ylös
myös jokaisen sydämen aamu.
***
FOGELFÄNGARN
Johan Ludvig Runeberg
LINNUSTAJA
Käännös Erkki Pullinen
Minä kuljen metsän polkuja
ja tarkkailen mäntyjen ja kuusien
latvoja,
ja useinkin näen kyllä lintuja,
mutta mikään niistä ei lennä alas.
Ja jokainen niistä tuntuu välttelevän
paikkoja,
joihin olen ansani asettanut,
ja yhtä tyhjin käsin kuin tulinkin
joudun palaamaan takaisin.
Minun pitäisi kai olla surullinen ja
pettynyt,
kun linnunpyyntini ei onnistunut,
mutta miten väärin se nyt sitten onkaan,
olen kuitenkin tyytyväinen.
Onhan minulla jäljellä vielä yksi ansa,
joka ei vielä koskaan ole jäänyt tyhjäksi,
jonne lintu menee yhtä mielellään
kuin minä saan sen saaliikseni.
Kunhan palaan taas kotiin,
viritän sen vielä illalla,
ja se saalislintu on tyttöni
ja se ansa on oma sylini.
***
SOMMARNATTEN
Johan Ludvig Runeberg
KESÄYÖ
Käännös Teivas Oksala
Lammen tyynten vetten päällä
kesäyössä poutasäällä
veneestäni heitin salaa
siimaa saadakseni kalaa.
Rastas lauloi rannan puusta,
minkä ääntä lähti suusta,
kunnes kiukustuin jo ihan:
”Paras, jotta vältät vihan,
nokka panna siiven alle,
sävel säästää aamummalle.”
”Poika, jätä onki”, vastas
siihen rohkeasti rastas.
”Maat ja veet jos nähdä voisit,
yöstä itse laulun loisit.”
Katsoin: valo kaikkialla,
ympärillä, yllä, alla,
taivas, ranta, aalto hohti,
mieleen rakkaimpani johti.
Niin kuin lintu virren veti,
tämän laulun lauloin heti.
***
HVEM STYRDE HIT DIN VÄG?
Johan Ludvig Runeberg
KEN TÄNNE OHJASI TIESI
Käännös Erkki Pullinen
Kaukana ulapan aalloista,
kaukana tunturin huipulta
sinä yksin näit päivänvalon
ja kasvoitkin yksin.
En minä sinua kaivannut,
en minä sinun reittejäsi etsinyt;
enhän edes tuntenut polkua,
joka olisi vienyt sinne.
En minä tuntenut isääsi,
en minä tuntenut äitiäsi,
en minä tiennyt, missä sinä olit,
en minä nähnyt, minne sinä menit.
Niinkuin puro, joka virtasi siellä
ja toinen, joka virtaa täällä,
emme mekään tunteneet toisiamme
niin kauan kuin sinä olit siellä;
kuin kaksi vesaa, joiden välillä
on kukkiva niitty,
kuin kaksi lintua, joilla on pesänsä
eri lehtojen pensastoissa.
Oi sinä kaukaisten seutujen poika!
Kerro, miksi riensit tänne!
Oi kaukainen lintu,
kuka johdatti tiesi tänne?
Sano, miten kannoit liekit
sydämeen, joka oli kylmä!
Miten sinä äkkiä merkitsit kaikkea
sille, jolle ennen et merkinnyt mitään?
***
DER ATLAS
Heinrich Heine
ATLAS
Käännös Kyllikki Solanterä
Minä onneton Atlas saan kantaa
harteillani
kokonaista tuskien maailmaa.
Sydän ei tahdo kestää taakkaani.
Se tahtoi olla joko määrättömän
onnellinen
tai kokea suuren kurjuuden.
Se löysi kurjuuden.
Minä onneton Atlas saan kantaa
harteillani
kokonaista tuskien maailmaa.
***
IHR BILD
Heinrich Heine
HÄNEN KUVANSA
Käännös Kyllikki Solanterä
Kun katsoin kuvaas kauan
mä murhemiettehin,
niin kasvoillesi lankes
kirkkaus ihmeellisin.
Sun huultes seutuville
sai hymy lämpöinen,
ja silmissäsi kuulsi
kuin kimmellys kyynelten.
Mun silmäni myös kostui
nyt tuskan kyynelin,
ja ah, en uskoa tahdo,
että sinut kadotin!
***
DAS FISCHERMÄDCHEN
Heinrich Heine
KALASTAJATYTTÖ
Käännös Kyllikki Solanterä
Oi, kalastajatyttö,
souda jo valkamaan,
käsi käissä kanssasi, armas,
näin karkeloida saan.
Niin luottavaisna painaa
voit pääsi mun rinnallein,
kun voimaakaan et pelkää
tyrskyjen, maininkein!
Mun rintani myös vuoroin
on tyyni, myrskyinen,
ja helmen kauniin löytää
voit syvyyksistä sen.
DIE STADT
Heinrich Heine
KAUPUNKI
Käännös Kyllikki Solanterä
Mä yllä näköpiirin
nään kaupungin torneineen,
kuin kangastus se loistaa
yli ruskon kultaaman veen.
Nyt kostea iltatuuli
veen pinnan kirjoaa,
ja soutaja raskain airoin
mun ruuhtani kuljettaa.
Viel’ ilta-aurinko kerran
loistavi leimahtain
ja näytti paikan, missä
kadotin kalleimpain!
***
AM MEER
Heinrich Heine
MEREN RANNALLA
Käännös Kyllikki Solanterä
Jo päivä merta kullaten
taas vaipui taakse lahden;
me istuimme rannalla katsellen,
me vaiti istuimme kahden.
Ja lokki huus’ pois lentäen,
ja siipensä vettä viilsi;
sun silmissäsi, armainen,
kuumana kyynel kiilsi.
Sen näin mä kädelles vierineen
ja vaivuin maahan asti;
tuon yksinäisen kyyneleen
mä join niin hartahasti.
Vaan siitä saakka mun sieluain
syö kaipuu polttavainen;
sä kyynelhelmelläs, ah, vain
mun myrkytit, armahainen!
***
DER DOPPELGÄNGER
Heinrich Heine
KAKSOISOLENTO
Käännös Teivas Oksala
Vaiti on yö, saa nukkua katu,
hän tässä asui aikoinaan,
on muuttanut pois, se päättyi satu,
vaan talo on yhä paikoillaan.
Myös siellä on mies ja tuijottaa tähtiin
ja käsiä vääntää, kun tuska on.
Minä kauhistun, kun kasvot ne nähtiin:
omat kasvoni loisteessa kuutamon.
Oi kaksoisolento, kalpea veikko,
miks lempeni tuskaa matkit niin,
jota kestin täällä, kun olin heikko,
menneinä öinä – loputtomiin.
***
DIE TAUBENPOST D. 965A
Johann Gabriel Seidl
KYYHKYSVIESTI
Käännös Kyllikki Solanterä
Pien’ mulla on kirjekyyhkynen,
mi altis on palvelemaan;
se taitavasti löytää tien,
ei eksy milloinkaan.
Vaikk’ monta kertaa laskisin
sen lentoon päivittäin,
niin aina on sen määränpää
armahin ystäväin.
Se lentävi luokse ikkunan
ja sisään kukistaa
ja tervehdyksein hälle vie
ja uuden viestin saa.
Vaan kirjoittaa minun tarvinne ei
kirjettä armaallein:
pienoisen kirkkaan kyynelen
vie hälle kyyhkysein.
Näin öin ja päivin, valmiina on
ahkera lintunen:
armahan luo se kuljettaa
viestejä rakkauden.
Ei uuvu se, ei laimene
sen into konsanaan,
ei palkintoa tarvitse,
ei houkutustakaan!
Siks’ sydämeeni kätken sen,
tuon linnuista parhaimman;
se ompi kaipuu! Tunnethan
tuon viestinkantajan?