
HUOM.
Tällä hetkellä meneillään olevasta erikoistilanteesta johtuen on kausikonserttimme toistaiseksi peruttu. Seuraamme kuitenkin tilannetta ja pyrimme löytämään konsertille toisen päivämäärän, kun tilanne normalisoituu.
Kiitos ymmärryksestänne!
ESIINTYJÄT

Laura Hynninen

Otto Virtanen
Harpisti ja kuvataiteilija Laura Hynninen yhdistää työssään musiikkia ja visuaalista taidetta. Hän tekee maalauksia, kollaaseja ja installaatioita kierrätysmateriaaleja hyödyntäen, sekä säveltää ja esittää musiikkia harpulle ja ihmisäänelle. Hän myös vierailee säännöllisesti sinfoniaorkestereissa ja esittää klassista soolo- ja kamarimusiikkia.
Kuvataiteilijaksi Hynninen on valmistunut Helsingissä toimivasta Taidekoulu Alfasta. Monimuoto-opintojen lisäksi hän on opiskellut vanhojen mestareiden tekniikkaa sekä art nouveauta. Näyttelyiden lisäksi työn alla on usein muotokuvia ja tilausteoksia.
Harpunsoiton A-kurssin Hynninen suoritti Sibelius-Akatemiassa v.1999. Hän oli harpun äänenjohtaja Suomen Kansallisoopperassa v.2000-12 ja Radion Sinfoniaorkesterissa v.2013-15. Hynninen tunnetaan monipuolisesta työskentelystä eri tyylisissä kokoonpanoissa. Häntä on kuultu solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Hynninen on ollut useiden suomalaisten orkestereiden, mm. Avanti!n, Tapiola Sinfoniettan ja Radion Sinfoniaorkesterin solistina. Hän on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla, tehnyt levytyksiä, radionauhoja, sovituksia ja äänityksiä myös kirkkomusiikin, popin, rockin, heavy metalin, jazzin ja nykymusiikin kentillä.
Otto Virtanen aloitti musiikkiopintonsa 6-vuotiaana Ylä-Satakunnan musiikkikoulussa. 15 auringonkiertoa nähtyään hän siirtyi pitkäaikaisen piano-opettajansa Vesa-Matti Tastulan hoivista Tampereen konservatorioon, jossa alkoivat fagottiopinnot Stig Forsmanin ohjauksessa. Sibelius-Akatemiassa touhu jatkui László Haran ja Jussi Särkän evästyksin. Ehtipä hän soitinopintojen ohessa piipahdella jonkin verran myös kummastuttamassa Tapio Nevanlinnaa tämän sävellystunneilla sekä Leonid Bashmakovia orkestrointia oppiakseen. Fagottidiplomin Otto Virtanen suoritti vuonna 1997, valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2000 ja soitti ensikonserttinsa Sibelius-Akatemian Soiva Akatemia -konserttisarjassa keväällä 2002. Hän on täydentänyt opintojaan Tanskan kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa Asger Svendsenin sekä Pariisin Konservatoriossa Pascal Gallois’n fagottiluokilla sekä lukuisilla kesä- ja mestarikursseilla.
Orkesteriuransa aluksi Otto Virtanen toimi fagotistina Helsingin kaupunginorkesterissa vuosina 1995–1999 ja sen jälkeen soolofagotistina Tampere Filharmoniassa 1999–2004. Syksystä 2004 alkaen hän on soittanut nykyisessä toimessaan Radion sinfoniaorkesterin 1. soolofagotistina. Orkesterimuusikkouden lisäksi Otto Virtanen on aktiivinen kamarimuusikko ja monipuolinen instrumenttinsa sanansaattaja. Hän on esiintynyt kotimaassaan useiden orkesterien solistina, tehnyt Yleisradiolle lukuisia nauhoituksia sekä esiintynyt monilla kotimaisilla musiikkifestivaaleilla. Muun muassa näissä yhteyksissä sekä pianisti-säveltäjä Kirmo Lintisen seurassa hän on tullut toimineeksi yhteistyössä useiden suomalaisten säveltäjien kanssa ja soittanut paljon kantaesityksiä ja Suomen ensiesityksiä useistakin fagottikirjallisuuden merkkiteoksista kuten Jouni Kaipaisen ja André Jolivet’n konsertoista, Nikos Skalkottasin Sonata Concertantesta tai Luciano Berion Sequenzasta. Konserttiohjelmissaan hän yhdistelee mieluusti eri aikakausien teoksia aina varhaisesta barokista 2000-luvulle saakka.
Oton mieleisin harrastus on sama kuin lähes kaikilla USA:n viimeaikaisilla presidenteillä. Ei siis hallitsematon twiittailu, vaan tietty perinteikäs skotlantilainen pallopeli.