INFO

Hauhon musiikkijuhlat - pieni historia

"Hauhon musiikkijuhlat" oli pitkään visio, ironisen suurellinen nimi muutamasta pienimuotoisesta konsertista omin ja avuliaiden kollegoiden voimin toteutettuna.

Lapsuudesta saakka Hauholla vietetty kesäinen aika väheni siinä vaiheessa kun musiikki alkoi muodostua ammatiksi. Tällöin myös alkoivat nämä keskinäiset keskustelunavaukset aiheesta: "olisiko Hauholla mahdollista järjestää konsertteja?"

Aluksi ajatus tuntui epärealistiselta, kunnes koko liudan muiden järjestämiä - nimekkäitäkin festivaaleja - kierrettyämme tuli aika testata omia rahkeita.

Niinpä syksyllä 2001 ryhdyttiin tuumasta toimeen ja heinäkuun neljäntenä vuonna 2002 Hauhon keskiaikaisessa kirkossa soi ensimmäinen Hauhon musiikkijuhlien konsertti. W.A. Mozartin "preussilainen" jousikvartetto avasi uuden ajan hämäläisessä kulttuurielämässä - ja niin myös omissa elämissämme.

Ensimmäisen 15 vuoden aikana Hauhon musiikkijuhlat on kehittynyt näköisekseen ja vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa festivaalikesässä mielenkiintoisena ja persoonallisena tapahtumana. Vuodesta toiseen arvioimme tapahtumaa, säilytämme traditioita ja kokeilemme uutta.

Toivomme että tämä viihtyisän, monipuolisen ja korkeatasoisen maineen saavuttanut konserttisarja säilyy vielä pitkään kantahämäläisen kulttuurikesän rikastuksena.

Tervetuloa Hauhon musiikkijuhlille!

Mikko Ivars & Olli Kilpiö

YHTEYSTIETOMME

Emilia Hänninen, tuotantoassistentti
050-349 22 92
info (at] hauhofestival.fi

Taiteellinen johto
Mikko Ivars
040-512 01 40
mikko.ivars (at] hauhofestival.fi

Olli Kilpiö
040-510 01 06
olli.kilpio (at] hauhofestival.fi

LIPUT

Lippuja Hauhon musiikkijuhlien konsertteihin myy
TICKETMASTER

Liput kirkkokonsertteihin 22,50/11,50€ - muihin konsertteihin 27,50/11,50€ (sis.toimituskulut) Alempi hinta lapset alle 16 vuotta ja opiskelijat.

Lippuja myydään 1.5.2017 alkaen Ticketmasterin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa p. 0600 10 800 (1.98€/min+pvm) ja verkkosivuilla.

Lippuja myynnissä myös ovelta tuntia ennen konserttia.